|
etusivu |
|
NYT Marjatta Nissinen Antti Reini, 45, on valittu kuuden uuden Vares-elokuvan pääosaan Juha Veijosen jouduttua vetäytymään roolista.
Antti ReiniVeijonen näytteli pääosaa aikaisemmissa Vares-elokuvissa Vares - Yksityisetsivä (2004) ja V2 - Jäätynyt enkeli (2007). Elokuvan tuotantoyhtiö Solar Films ja Juha Veijonen vaikenevat eroon johtaneista syistä. Ratkaisu ei johtanut välirikkoon. "Haemme Veijoselle uusia rooleja, koska haluamme pitää kiinni valovoimaisesta ja taitavasta näyttelijästä", tuottaja Markus Selin lupaa. "Peruuntuminen jätti kalenteriin tyhjää tilaa, mutta toivon sen täyttyvän kevään kuluessa", Veijonen puolestaan sanoo. Jussi Vareksen roolin saanut Antti Reini on pitkän linjan näyttelijä, jota roolit ovat vuosien varrella vieneet Suomesta tiuhaan muihin Pohjoismaihin ja Saksaan. Hän teki kansainvälisen läpimurtonsa miespääosassa ruotsalaisen Jan Troellin elokuvassa Il Capitano (1991), joka perustui Åmsälenin kolmoismurhaan. Reinin vastanäyttelijänä oli Maria Heiskanen. Harvakseen elokuvia tekevä veteraaniohjaaja pestasi taas Heiskasen ja Reinin taiteilijamuotokuvaan Ikuistetut hetket (2008). Tuloksena oli viime vuosien kehutuin ja palkituin ruotsalaiselokuva. Kotimaassa Reini on tehnyt ahkerasti rooleja sekä pitkissä elokuvissa että tv-draamoissa. Vares-ohjaaja Anders Engströmin kanssa hän teki yhteistyötä draamasarjassa NDA - Salassapitosopimus (2005). Näkyvin ja pitkäkestoisin tv-rooli Reinillä oli poliisina moninkertaisesti palkitussa sarjassa Kylmäverisesti Sinun (2000 - 2007). Viime vuosien elokuvia ovat olleet mm. Haarautuvan rakkauden talo ja 8 päivää ensi-iltaan. Reinin roolit mm. osoitteessa http://www.elonet.fi/name/he3go3/ Antti Reinin vierailu Arto Nybergin keskusteluohjelmassa sunnuntaina 14.3. nähtävissä ohjelman jälkeen Ylen Areenassa: http://areena.yle.fi/ohjelmat Reinin ulkoisen olemuksen ja taitavan näyttelemisen ohella roolivalinnassa painoi kansainvälinen tunnettavuus. Vares-elokuvasarjasta kaavaillaan vientituotetta samaan tapaan kuin esimerkiksi ruotsalaiset Wallander, Beck, Anna Holt ja Irene Huss. Kyseisiä elokuvasarjoja ohjannut Anders Engström uskoo Vareksen murtautuvan Eurooppaan uutena rikoselokuvan suuntauksena, joka voisi kantaa nimeä Finn-crime. Engströmin linjaus on luettavisssa elokuvan sivuilta. Uusien Varesten kuvaukset alkavat Turussa 20. huhtikuuta ja jatkuvat lokakuun loppuun. Ensimmäinen kuudesta elokuvasta on Pahan suudelma, jonka ensi-ilta on 7. tammikuuta 2011. Kaidan tien kulkijat -elokuvan ensi-ilta on 22. heinäkuuta 2011. Ne ohjaa Anders Engström. Neljä muuta (Huhtikuun tytöt, Lännen mies, Sukkanauhakäärme ja Uhkapelimerkki) ohjaa Lauri Törhönen. Elokuvat perustuvat Reijo Mäen suosittuihin rikosromaaneihin, joiden myynti on ylittänyt miljoonan kirjan rajan. Tiivistetyt tuotantotiedot ohjaajat ANDERS ENGSTRÖM ja LAURI TÖRHÖNEN tuottajat MARKUS SELIN, JUKKA HELLE käsikirjoittajat KATARIINA SOURI (KATA KÄRKKÄINEN), MIKA KARTTUNEN tuotantoyhtiö Solar Films Inc. levitys Nordisk Film, MTV3, CANAL+ kuvaukset huhtikuu - marraskuu 2010 maailmanensi-illat Turussa 7. tammikuuta 2011 (Vares 3) 22. heinäkuuta 2011 (Vares 4) Pahan suudelma Turun kaupunki huokaa vuosisadan helleaallon kourissa. Vares osallistuu kosteisiin kirjanjulkistamiskekkereihin, mutta joutuu ruotsalaisseurueen oppaaksi - ikävin seurauksin. Myös rakkauselämä on yksityisetsivällä sekaisin. Onko Vares ajautumassa kahden naisen loukkuun Kuristettuna löydetyn opiskelijatytön sukulaiset palkkaavat Vareksen tutkimaan tapausta. Juttu ei Varesta innosta, mutta jostain hänenkin on leipänsä revittävä. Ja lopulta koko kolkko tapahtumasarja alkaa hahmottua. Ohjaaja Anders Engström vie supisuomalaisen Vareksen Eurooppaan. Reijo Mäen luoman tummasävyisen maailman juuret ovat vahvasti suomalaisessa yhteiskunnassa; sen arkkityypeissä ja tunnusmerkeissä - mutta odottamattomalla ja mustanpuhuvalla tavalla. Aina jännittävä juoni, nopeasti etenevä toiminta sekä satumaisen monimuotoiset henkilöhahmot lupaavat ikimuistettavia elokuvahetkiä. Finn-crimen odotetaan olevan lajityyppi, joka seuraavaksi murtautuu voimalla Skandinaviasta Eurooppaan. Finn-crime on karumpi, tunteellisempi, äkäisempi - ja huumoriltaan paljon nyrjähtäneempi kuin ruotsalainen vastineensa. Ei tarvitse katsoa Fargoa saadakseen inspiraation. Riittää kun astelee mihin tahansa vanhaan suomalaiseen kapakkaan, jossa hämmästyy kuinka pitkä matka sieltä on Euroopan mantereelle. Se on täysin erilainen maailma. Vares-elokuvat eivät pyytele anteeksi suomalaisuuttaan, suomalaisuus on niiden polttoaine. Tässä on maailma: film noir -henkinen Turku, sataman kovanaamat, autiot kadut, kohtalokkaat naiset, alakuloinen baari, jossa Vares ja hänen kaverinsa, pappi ja epäonnistunut novellikirjailija, pohtivat maailman menoa keskellä suunnatonta määrää alkoholia, törkyä ja savua. Vares on kova yksityisetsivä, joka hakee hellyyttä raakaan maailmaansa. Hän ei etsi ketään Cosmopolitanista - hänestä kaikki naiset ovat omalla tavallaan kauniita. Hän sulaa usein naisseurassa ja hänet on helppo houkutella monimutkaisiin tunnepeleihin. Hänen lempeä sydämensä sykkii kohtalokkaalle naiselle ja hänen kova nyrkkinsä janoaa kostoa pahalle miehelle. Hän on sisäänpäin kääntynyt eikä puhu paljon, mutta hän korjaa puutteen toiminnalla sekä yksityiselämässään että ammatissaan. Vares-elokuvien käyttövoima ovat juoni ja henkilöhahmot. Ne kaivautuvat syvälle rikoksen mustaan ytimeen, rakkauteen, jännitykseen ja ystävyyteen. Ne kuvataan perinteisellä ammattitaidolla korkeinta eurooppalaista laatua vaalien. Visuaalinen ilme on alan mestarin Don Siegelinrikoselokuvien päivitys nykyaikaan. Kuvaus nostattaa jännitystä kameran vaaniessa kohdettaan kuin tarkka-ampuja. Saumaton leikkaus sovitetaan eurooppalaiseen makuun samalla perinteellä kuin Wallanderit ja Irene Huss -elokuvat, jotka ohjasin Ruotsin, Saksan ja Britannian televisioille. Lavastus säilyttää Suomen alkuperäisyyden värein ja näkymin, joiden innoittaja on ClintEastwoodinlavastaja HenryBumstead. Elokuvassa on runsas kirjo kohtauspaikkoja ja maisemia. Filmaamme esimerkiksi Suomen saaristossa, joka näkyy sekä maasta että ilmasta. Mukana on Vanha Turku suurenmoisine jokineen, tuomiokirkkoineen ja yliopistoineen. Ja höysteenä kaikkea mahdollista kovista telakkatyöläisistä yön kuningattariin leopardinkuvioisissa trikoissaan, pinkeissä topeissaan ja raskaissa meikeissään. Tervetuloa Finn-crimen maailmaan - europpalaisen viihteen seuraavalle tasolle. MANNERHEIM draama- / elämäkertaelokuva marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimista ![]() Mannerheim on suuri elokuva suuresta sotilaasta ja valtiomiehestä. Elokuvan rahoitus on kesken, eikä kuvausaikataulusta ole lopullista varmuutta.
ohjaaja: RENNY HARLIN, käsikirjoittajat: HEIKKI VIHINEN, MARKO LEINO, MIKA KARTTUNEN tuotantoyhtiö: Solar Films / Liberty Production tuottajat: MARKUS SELIN ja JUKKA HELLE executive-tuottaja: LENE BAUSAGER tuotantopäällikkö: MIKA KARTTUNEN markkinointituottaja: JUSSI LEPISTÖ pukusuunnittelija: MARJATTA NISSINEN kuvaukset: 2010 - 2011 tärkeimmät kuvausmaat: Suomi ja Unkari puhuttavat kielet: suomi, englanti, ruotsi, venäjä, ranska. saksa arvioitu tuotantobudjetti: 12,7 miljoonaa euroa 2009 Tammikuussa tehtiin Mikko Nousiaiselle koemaski. Maskeeraajana GREG CANNOM ![]() GREG CANNOM palkittiin uransa kolmannella Oscarilla sunnuntaina 22. helmikuuta Los Angelesissa järjestetyssä Oscar-gaalassa elokuvasta Benjamin Buttonin uskomaton elämä. F. Scott Fitzgeraldin novelliin pohjautuva elokuva kertoo Benjamin Buttonista (Brad Pitt), joka vanhana miehenä alkaa ikääntyä takaperin - nuortua keski-iän kautta kohti syntymäänsä. Cannomin tehtävä Mannerheim-elokuvassa on samankaltainen kuin Benjamin Buttonissa. Hänen on määrä muuntaa Mikko Nousiainen Mannerheimiksi ja vanhentaa tätä vaiheittain kuusikymmentä vuotta. |
||||
|
Copyright © 2010 White Dot Oy Isosaarenkuja 4 FIN-00840 Helsinki +358 400 46 11 06 | ||||